keskiviikko 15. elokuuta 2012

Valitse vaurastuminen - aloita sijoittaminen

Rikastuminen vaatii sitkeyttä, onnea ja rohkeutta - tai lottovoittoa. Vaurastuminen on kuitenkin meille kaikille mahdollinen vaihtoehto.

Vaurastuminen on valinta, joka ei vaadi onnea. Se vaatii vain aikaa, määrätietoisuutta ja omaa halua.

Siksi myös sinä voit vaurastua, jos niin haluat.

Kaikki eivät kuitenkaan halua vaurastua. Monelle suomalaiselle riittää oman asunnon maksaminen, kenties kesämökki tai lomamatka vuodessa.

Toiset haluavat enemmän. He haluavat viettää huoletonta elämää ja mahdollisuuden jatkaa elämäntapaansa myös eläkevuosina. Se edellyttää vaurastumista.

Vaurastuminen on loppujen lopuksi yksinkertaista. Vaurastut kun

  • ansaitset rahaa enemmän kuin mitä kulutat
  • sijoitat erotuksen tuottavasti.

Vaurastuminen vaatii siis sitä, että luovut tämänhetkisestä kulutuksesta tulevan kulutuksen hyväksi. Et osta nyt kaikkea sitä, mitä haluaisit ostaa.

Sen sijaan annat rahan tehdä työtä puolestasi, kasvaa korkoa ja kerryttää varallisuutta.

Osakemarkkinoille tai asuntomarkkinoille sijoitettuna säästösi tuottavat selvästi pankkitiliä paremmin. Osakesijoittajana yritysten voitto koituu hyödyksesi osinkoina ja sijoituksen arvonnousuna. Asuntosijoittajana sinulle kertyy vuokratuloja ja mahdollinen asunnon arvonnousu.

Monet tekevät ratkaisevan virheen säästäessään tulojen ja kulutuksen välisen erotuksen. Säästäminen ei nimittäin kannata, koska säästösi menettävät pankkitilillä jatkuvasti arvoaan.

Sen vuoksi vaurastuminen edellyttää pankkitiliä riskipitoisempia sijoituskohteita.

Sijoittajan kannattaa kuitenkin rajoittaa sijoitustensa riski mahdollisimman pieneksi. Se onnistuu hajautuksen avulla.

Hajautus on tapa ilmaista vanhan kansan ohje: "kaikkia munia ei kannata kuljettaa samassa korissa." Nokialla saattaa mennä huonosti, kenties UPM:lläkin - mutta fiksun sijoittajan ei tarvitse huolestua yhtä yritystä koskevista huonoista uutisista.

Vaurastumisen valinnut fiksu sijoittaja on hajauttanut osakesijoituksensa lukuisiin eri yrityksiin. Silloin yhden yrityksen konkurssi ei heilauta sijoitussalkun arvoa lainkaan. Tästä huolimatta sijoitussalkku tuottaa hyvin. Riskistä pääsee siis eroon ilman tuotto-odotuksen heikkenemistä.

Hajauttaminen onnistuu helpoimmin osakerahastojen avulla. Tämän vuoksi piensijoittajan kannattaa ottaa osakerahasto ainakin osaksi sijoitussalkkuaan.

Asuntomarkkinoilla hajauttaminen on paljon hankalampaa. Hajauttaminen edellyttää suurta pääomaa, jotta yhden asunnon hulttioasukkaan kertyneet vuokrarästit eivät näkyisi sijoituksen tuotossa.

Sen vuoksi yhdestä asunnosta koostuva sijoitussalkku on aina riskialtis sijoitus. Tietysti sijoitusasunnon odotustuottokin on mainio.

Sijoituksen riskipitoisuus ei tietenkään tee siitä huonoa sijoitusta, jos sijoitus tuottaa vastaavasti paremmin. Mutta tunnistatko sinä todellakin muita sijoittajia taitavammin vaikkapa pikkukaupungin vuokra-asuntomarkkinoiden riskejä tai Nokian tulevaisuudennäkymiin liittyviä uhkakuvia?

Todennäköisesti et. Sen vuoksi sinun kannattaa yksinkertaisesti hakea markkinoiden keskimääräistä tuottoa valitsemalla sijoitussalkkusi ytimeen sopivia indeksirahastoja.

Kenties pohdit vielä, onko nyt oikea aika siirtyä säästämisestä sijoittamiseen.

Oikeastaan paras aika olisi ollut jo aikaisemmin. Mitä pidempään sijoitat, sitä kauemmin raha ehtii työskennellä puolestasi.

Koska et kuitenkaan voi muuttaa menneisyyttä ja vaihtaa eilispäivän valintoja nykyisen tiedon perusteella, sinun on tehtävä toiseksi paras valinta: aloita sijoittaminen jo tänään.

Tänään on nimittäin huomista parempi päivä aloittaa sijoittaminen.

tiistai 16. elokuuta 2011

Kannattaako kalliista rahastosta maksaa?

Monet kivijalkapankit tarjoavat nykyään asiakkailleen lähestulkoon rutiininomaisesti erilaisia sijoitustuotteita. Nämä ovat yleensä melko kalliita, sillä pankin on luonnollisesti tuotettava voittoa omille omistajillen. Asiakkaan hyöty on tässä aivan toissijaista.

Entäpä sitten erilaiset pienemmät rahastoyhtiöt ja pankkiiriliikkeet? Ovatko niiden sijoitusrahastot yhtään parempia?

Useissa tapauksissa näin ei ole. Monien tutkimusten mukaan sijoitusrahastot häviävät keskimäärin vertailuindekseilleen. Siksi on kyseenalaista, kannattaako sijoittajan maksaa pankille aktiivisesti hoidetun sijoitusrahaston pyörittämisestä.

Jos kuitenkin päädyt rahastosijoittajaksi, kannattaa sinun aktiivisen sijoitusrahaston sijaan ehdottomasti valita passiivinen indeksirahasto. Vielä parempi on sijoittaa pörssinoteerattuun indeksiosuusrahastoon. Silloin minimoit kulusi ja maksimoit sijoituksen odotustuoton.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Unohda oman pankkisi sijoitusrahastot

Yleensä pankit suosittelevat asiakkaitaan sijoittamaan pankin omiin rahastoihin. Tämän ei pitäis yllättää ketään, sillä pankkien omat sijoitusrahastot tuottavat varmaa, tasaista tuottoa pankeille. Sijoittajan kannattaa kuitenkin useimmiten unohtaa tilipankin sijoitusrahastot, ja tutustua pankin ulkopuolisiin vaihtoehtoihin.

Itse olen jo muutama vuosi sitten löytänyt erilaiset indeksiosuusrahastot. Pörssinoteeratut indeksiosuusrahastot, eli ETF-rahastot ovat kustannustehokas tapa hajauttaa sijoituksia eri yrityksiin. Valitettavasti Helsingin pörssin valikoima on erittäin rajallinen -- katse on siis käännettävä kohti ulkomaisissa pörsseissä noteerattuja sijoitusrahastoja.

Verkossa toimivat pienet sijoituspankit tarjoavat asiakkailleen jopa ilmaiseksi vaikkapa New Yorkin pörssistä ostettujen osakkeiden ja sijoitusrahastojen säilytystä. Itse olenkin havainnut, että New Yorkin ja Frankfurtin pörssien sijoitusrahastot ovat oivallinen tapa sijoittaa globaaleille markkinoille. Näiden kautta kulut saa pysymään alhaisina ja hankittua kunnollisen hajautushyödyn.

Sijoittaminen vaatii tietysti tällöin hiukan enemmän viitseliäisyyttä kuin oman pankin kanssa tehty säästösopimus. Pitkällä aikavälillä pörssinoteeratut, alhaisten hallinnointikulujen sijoitusrahastot tuottavat kuitenkin huomattavasti peruspankkien pienasiakkaille suunnattuja sijoitusrahastoja paremmin.

Sen vuoksi suosittelen sinuakin unohtamaan Nordean, Osuuspankin ja Sampo-pankin rahastot. Sijoita järkevästi, hajauta sijoituksesi globaalisti ja minimoi kustannukset. Näin sijoituksesi tuottaa pitkällä aikävälillä parhaiten.