lauantai 23. huhtikuuta 2011

Nyt on hyvä aika sijoittaa osakkeisiin!

Nyt on hyvä aika sijoittaa osakkeisiin -- huolimatta siitä, että osakemarkkinat ovat nousseet jo kaksi vuotta lähes yhtäjaksoisesti. Tietysti viime vuonna olisi ollut vielä parempi hetki sijoittaa osakkeisiin, tai vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten. Kolmekymmentä vuotta sitten olisi ollut vielä parempi sijoittaa osakemarkkinoille.

Osakemarkkinoille kannattaa sijoittaa aina, koska osakkeiden tuotto on kilpailevia sijoitusmuotoja parempi. Kun sijoitushorisontti on muutaman vuoden sijaan muutamia kymmeniä vuosia, on yksittäisen sijoituksen ajoitusta tärkeämpää, kuinka kauan salkku on kasvanut korkoa.

Sen vuoksi sijoittaminen on syytä aloittaa mahdollisimman nuorena, ja sijoittamista kannattaa jatkaa vuodesta toiseen. Silloin sijoitussalkkuun kuuluu todennäköisesti sekä kalliilla että halvalla hankittuja sijoituksia. Tämän takia sijoitusrahastot, joihin on mahdollista tehdä säästösopimuksia, ovat hyvä sijoitusmuoto niille, joiden on vaikea itse huolehtia pitkäjänteisen sijoitusstrategian toteuttamisesta.

Jos haluat itse huolehtia sijoitustrategiastasi, ostojen ajoittamisesta ja näkemyksen ottamisesta, saattaa sijoitussalkun koostaminen eri ETF-rahastoista olla peruspankkien rahastoja parempi ratkaisu. Varsinkin indeksirahastot ovat fiksun sijoittajan valinta, sillä hallintokulut ovat usein tavallisten pankkien aktiivisesti hoidettuja rahastoja huomattavasti edullisempia.

Loppujen lopuksi tärkeintä on, että aloitat sijoittamisen mahdollisimman nopeasti. Parasta on, että teet ensimmäisen sijoituksesi jo tänään. Älä turhaan lykkää ensimmäisen askeleen ottamista, sillä tien toisessa päässä odottaa taloudellinen riippumattomuus!